Parantava ääni kertoo rajasi

Joku viisas sielu on sanonut, että oma äänesi on parantavin ääni, jonka voit elämässäsi kuulla. Tämä resonoi minussa. Omaa ääntä kuulemme eniten elämän syklimme läpi. Mikä estää meitä käyttämästä tätä parantavaa voimaa itsessämme?

Olen viime aikoina ollut tilanteissa, joissa olen nostanut ääntäni kuuluviin epäoikeudenmukaisuuden edessä. Epäkunnioittava kohtelu on aina saanut vereni kiehumaan ja ääneni nousemaan. Vaikeinta oman äänen nostaminen on kuitenkin ollut tilanteissa, jossa omia rajojani ylitetään. Kuinka moni meistä tunnistaa tilanteen, jossa ylitsemme henkisesti ajettiin ja jäimme pala kurkussa mykistyneenä puhisemaan tilanteesta takanapäin? Minä ainakin olen. Siksi olen ottanut lempeän jämäkän oman äänen nostamisen tämän blogitekstin keskiöön.

Ota hetki oman äänesi kanssa. Onko sinun helpompi kuunnella vai käyttää ääntäsi?

Millainen äänenkäyttö ravitsee sinua, juurruttaa tähän hetkeen, itseesi?

Suhteemme omaan ääneen kertoo meille rajoista. Puhumme pääsääntöisesti uloshengityksen matkassa. Kun uloshengitys loppuu, loppuu myös ääni. Psykologisesti suhteemme omaan ääneen kertoo meille rajoista ja turvallisuudesta: Kuinka paljon uskallan käyttää tilaa, antaa ulos tässä maailmassa ja piirtää äärirajani muille äänelläni.

Äänen ja rajojen suhde on mielenkiintoinen. Juttelin juuri viime viikolla ystäväni kanssa, kuinka meille ei lapsena opeteta paljon terveiden rajojen tanssista ihmissuhteissa. Saatamme helposti päätyä ääripäihin toisten kanssa, varsinkin yllättävissä dialogin tilanteissa. Toinen ääripää on puolustuskannalla oleva kovapintainen, joustamaton asenne suhteessa toiseen. Toinen ääripää on nöyristelevä rajattomuus, jolloin yhteys omaan ääneen on hapertunut. Konfliktin pelossa oma ääni tukahdutetaan hymyn alle. Väitän, että molemmissa ääripäissä kyse on turvallisuuden puutteesta: Uskallanko kohdata toisen haavoittuvaisena, omaan ainutlaatuiseen ääneeni luottavana ja inhimillisen erehtyväisenä. Vai estääkö minua pelko tulla torjutuksi, hylätyksi, nolatuksi.

Yksi syy, miksi emme käytä parantavaa ääntämme on luontainen hylätyksi tulemisen pelko.

Minulle terveiden, lempeydellä sanoitettujen rajojen asettaminen on ollut haastavaa ja harjoittelen sitä edelleen. Silti, joka kerta kun olen uskaltanut jakaa rajani ja näkemykseni sydämestäni käsin, palaute on ollut myönteistä. Se on aika yksinkertaista. Ihmisen on helpompi kohdata ja olla kontaktissa toisen kanssa, kun tällä on rajat. Rajat saavat muuttua dynamiikan ja tilanteen mukaan, sillä jokainen dialogihetki toisen kanssa on uusi ja erilainen. Keskellä on kuitenkin inhimillinen luottamus, että voin turvallisesti piirtää toiselle rajani. Jos yllättävän tilanteen jälkeen kurkkuun jää pala, voin hengähtää muutaman kerran ulos, palata ja harjoitella oman äänen parantavaa vaikutusta “minusta tuntuu” -puheen kautta. Miten tahansa toinen lempeyden rajoihisi reagoi, se olet Sinä, jonka äänen kanssa vietät läpi elämäsi. Siispä oma äänesi voi olla parantavin, eheyttävin ääni, mitä voit elämässäsi kuulla. Tarvitsemme kuitenkin yhdessä luoda turvallisia tiloja, joissa harjoitella oman äänen rehellistä kuulemista ja käyttämistä ilman hylkäämisen, yliajon pelkoa.

Armonia kutsuu syksyllä Rumpu- ja äänimatkalle tutustumaan äänen parantavaan vaikutuksiin turvallisessa pienryhmässä. Rumpu- ja äänimatkat järjestetään sunnuntaina 11.9. ja 23.10. klo 18.00-19.30. Jos kuulet kutsun, voit ilmoittautua mukaan täältä.

Kutsu raikas syysilma sierainten kautta sisään. Laske ilma ulos suun kautta löysin leuoin, anna äänen tulla.

Ääni on jo ystäväsi, se elää jo sinussa sinua varten. Valmis resonoinnillaan tukemaan sinua läpi elämän.

Hyrisevän hellää syyskuuta toivotellen,
Anni